Kaisu Koiviston
Schizo
Leathermania
tutkivat minun ja Sonjan lisäksi 1. ryhmän Hanna, Niina sekä
Jatta. Muurolan koulun oppilaiden kanssa, jotka tutkivat samaa avainteosta, en edes huomannut tiedustella mitä tulkintoja he ovat teoksesta tehneet. En ole päässyt keskustelemaan 1. ryhmän jäsenten omista
tulkinnoista avainteoksestamme. Joten kokoan ajatuksia
avainteoksesta blogeistamme.
Vasta
tässä vaiheessa minulle on paljastunut, mitä Koivisto itse Schizo
Leathermanillään
sanoo. Teos kuvastaa, ilmeisesti, populaarikulttuurin hahmoja ja sitä asemaa,
mihin heidät nostetaan. Teos on tietoinen näistä supersankari
rooleista ja riisuu ne, jättäen jälkeensä vain pelkistetyn ja
yksinkertaisen hahmon. Se mitä jää jäljelle on melkeimpä
pelottava haavoittuvaisuudessaan.
Minulla
ja Sonjalla on pitkin kuvamatkaa ollut eriävät mielipiteet Schizo
Leathermanin
tulkinnasta. Olen ymmärtänyt, että omat näkemykseni avainteoksen
merkityksestä ovat vaikuttaneet enemmän Sonjaan kuin Sonjan
ajatukset minuun. Tähän tuskin on syynä, että oma tulkintani
olisi parempi, vaan se, että Sonja on taiteen kokijana joustavampi
ja avoimempi erilaisille tulkinnoille. Sonja ja Hanna ovat molemmat,
ilmeisesti toisistaan riippumatta, tulkinneet teoksen käsittelevät
rasismia ja sortoa. He ovat ainakin jossain vaiheessa tulkinneet
teoksen käsittelevän vähemmistöjä, niiden kohtelua,
identiteettiä ja asemaa. Jatta tutkii teosta ihmisarvoon liittyvistä
näkökohdista. Niina taas tulkitsee teosta identiteetin muodostamiseen ja muodostumiseen, tai näiden puutteeseen, liittyvistä näkökulmista. Itselleni teos on hahmo ja siksi minun on toisinaan
hankala ladata siihen sanomaa jostain. Minulle teos puhuttelee miten
kohdata joku sellaisena kuin hän on, eikä sitä mitä hän on.
Meille kaikille Schizo
Leatherman
kertoo jotain ihmisestä ja identiteetistä. Tähän on varmasti
syynä teoksen hahmon nukkemaisuudesta huolimatta hahmon
ihmismäisyys. Vaikka hahmolla ei ole suuta, ei korvia eikä nenää,
eikä mitään muutakaan, mikä tekisi hahmon kasvoista ihmismäiset,
paitsi silmät. Hahmolla on silmät ja niillä hän kohtaa katsojan.
Koivisto on onnistunut antamaan teoksensa hahmolle hyvin
intensiiviset silmät, jotka katsovat suoraan katsojaan ja pyytävät
”kohtaa minut, määritä minut”. Teos pyytää itsellensä
identiteettiä, jotain mitä olla kun hänet on riisuttu kaikesta
muusta.
Kaikki avainkuvasta
esitetyt merkitykset ja ajatuksen ovat mielestäni tärkeitä ja
keskeisiä omana aikanamme. Mutta minkä nostaa niistä
keskeisimmäksi? Nostaisin varmasti omani, mutta vain siitä syystä
että käsittelen itse niitä aiheita, jotka koen itselleni
tärkeimmiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti